sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Twin Rocks Orientation

Moi!
Viimeiset neljä päivää on ollut ihan mahtavia! Torstaina lähdin koulusta kaksi tuntia aikaisemmin, koska lähdin meidän piirin ( Etelä-Washington ja Pohjois- Oregon) vaihto-oppilaiden orientaatioleirille. Se pidettiin Twin Rocks nimisessä paikassa, Oregonin rannikolla. Yövyttiin sellaisessa isossa talossa, 5 hengen huoneissa. meitä oli joka puolelta maailmaa, Tanskasta, Tsekistä, Italiasta, Ranskasta, Itävallasta, Sveitsistä, Suomesta, Venäjältä, Turkista, Perusta, Argentiinasta, Equadorista, Brasiliasta, Chilestä, Thaimaasta, Japanista, Taiwanista, Meksikosta, Intiasta ja Etelä-Koreasta. Torstaina meillä oli pieni oppitunti ja mentiin myös Oregonin rannalle kuvailemaan koko porukan kanssa.
Meidän koko mahtava porukka <3

Me ylpeät suomalaiset, minä ja Juho

Upsista, toi lippu ei ollukkaa ihan suora :D


Perjantaina meillä oli englannin kielen koe, jossa siis katottiin millä tasolla meijän enkku on tällä hetkellä. Vuoden lopussa tehdään sitten uusi testi ja katotaan miten paljon ollaan kehitytty. Meillä oli myös pari muuta oppituntia ja sitten vapaa aikaa, jolloin juteltiin ja kuvailtaan ja pelattiin ilmakiekkoa&koripalloa yhdessä.
Minä ja Louise (Ranska)

Oceane (Ranska) ja minä

Lorenzo (Brasilia)
Lauantaina sitten lähdettiin busseilla Seasideen, joka oli noin tunnin ajomatkan päässä. Luvassa oli mm. pelihallissa pelailua, karuselli-ajelua, akvaario käynti ja pizzeriassa syömistä. Illalla oli vielä oppitunti ja tehtiin myös nuotion ääressä S'moreseja. Niihin siis paistetaan vaahtokarkkia vähän aikaa nuotissa ja sitten laitetaan kahden keksin väliin se vaahtokarkki ja suklaata. Perinteistä amerikkalasta ja tosi hyvää! :)
Sateista ja sumuista oli, joten kuvia merestä ei oikein saanut otettua




S'mores
Aivan mahtava viikko kaiken kaikkeaan, en malta odotta, että näen nuo kaikki ihanat vaihtarit uudestaan parin viikon päästä, kun lähdemme viikon mittaiselle bussimatkalle Oreginin rannikolle ja Kaliforniaan!

Sää on täällä ollut koko viikon tosi sateinen, aurinko ei ole pilkahtanut kuin yhtenä päivänä ja joka päivä on satanut kaatamalla aamusta iltaan. ja tällaisena se kuulemma jatkuu koko talven...

Olen muuten alkanut näkemään unia pelkästään enkuksi ja ajattelen vain enkuksi. Suomen kielen sanojen muistaminen tuottaa välillä vaikeuksia, joten älkää ihmetelkö jos täällä on kirjoitusvirheitä :D

Ei mulla muuta, moimoi! :)

Veera

tiistai 24. syyskuuta 2013

Even though you are gone, you will always live in my heart

Moi!
Yksi viikko vierähti taas vikkelästi! Viime viikon perjantaina lähdettiin maastojuoksujoukkueen kanssa Seaside nimiseen kaupunkiin kilpailuun. Ilma oli sateinen ja sainkin sieltä mukaani kipeän kurkun ja yskän. Jippii... Yövyttiin sellaisissa suurissa huoneissa ja mukavaa oli! Nilkkaan sattuu vieläkin juostessa, toivon, että se vähitellen helpottaisi.



Sunnuntaina menin mun cross country kaverin Marissan kanssa kirkkoon. Se oli evankelinen kirkko ja olihan se tilaisuus hieman erilainen kuin Suomessa. Musiikkia soitettiin pianon, rumpujen ja sähkökitaroiden säestyksellä, laulettiin seisaaltaan ja sanat näkyi isolla valkokankaalla. Ja ehtoollista ei ollut. Tämän jälkeen oli puolentunnin kestävä Sunday School, joka on siis nuorille tarkoitettu pieni oppitunti, jossa käydään läpi joku Raamatun kohta ja keskustellaan siitä.
Illalla menin vielä Marissan kanssa kirkon nuorten iltaan ja siellä tehtiin kaikkea kivaa, kuten pelattiin pelejä, laulettiin ja juteltiin. Aioin kyllä ehdottomasti mennä uudestaan! :)

Tämä viikko alkoi aivan kamalalla tavalla. Maanantai aamuna kun heräsin, sain kuulla, että mun hyvä ystävä Suomessa on menehtynyt sunnuntaina iltapäivällä. Menin kouluun, mutten pystynyt olemaan siellä kuin pari tuntia, koska olin niin surullinen. Mun host äiti sitten haki minut koulusta ja vietin päivän kotona. Kaikki oli hirveän ihania ja tuki mua, host äiti toi mulle kukkia ja suklaata ja mun counselor toi mulle ruusun. Myös mun maastojuoksukaverit kävivät moikkaamassa ja lohduttamassa mua ja toivat jäätelöä. Vaikka nyt onkin vaikeaa, uskon että ajan kanssa helpottaa.

"Koskaan ei tiedä, onko aikaa paljon
vai vähän, yht´äkkiä huomaa,
se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja korvaamaton, ja
kaipuu suuri sanaton."

Vaikka oletkin poissa, kukaan ei koskaan voi viedä pois niitä kaikkia ihania muistoja, joita minulla on sinusta. Lepää rauhassa rakas Roosa <3

maanantai 16. syyskuuta 2013

Learn from yesterday, live for today, hope for tomorrow

Heissan!
Nyt on tääs viikko hurahtanut ohitse. Tekemistä on riittänyt (välillä vähän liikaakin), mutta hauskaa on ollut. Koulussa on ollut kivaa, tykkään mun opettajista ja oppilaat on tosi sosiaalisia ja mukavia. Tunnit on kyllä kieltämättä ajoittain vähän puuduttavia kun asioita edetään niin hitaasti, oppilaat puhuvat opettajien päälle jne. Mutta ei se mitään, onneksi mulla on niin kivoja aineita, että aina löytyy jotain positiivista! :) Maanantaina mentiin läheiseen kaupunkiin Salemiin italialaiseen ravintolaan nimeltään Olive Garden syömään ja juhlistamaan mun host-siskon Victorian synttäreitä. Oli kyllä tosi hyvää ruokaa!
Mun suloinen host-sisko synttäripäivänä



Koulun jälkeen mulla on ollut cross country harkat. Treenit on mennyt koko ajan rankemmiksi ja mulla onki ollut vähän ongelmia mun nilkan kanssa. Se on kipeytyny tosi pahasti juostessa, mutta nyt tuntuu, että se alkaa vähitellen parantua. Keskiviikkona meillä oli kisat ja rata oli nimeltään Monster, koska se oli tosi haastava. Parasta aikaa ei todellakaan tullut, mutta maaliin päästiin! :D Lauantaina olisi ollut myös kisat, mutta kipeän nilkan takia päätin olla tällä kertaa osallistumatta. Meni kuitenkin kannustamaan mun joukkuetovereita ja valokuvailemaan.
Tällasia näkyi keskiviikon kisassa


Launtaina toimin valokuvaajana, tässä pari otosta kisasta

Kisan jälkeen poikettiin urheiluliikkeeseen ostamaan kenkiä parille meidän joukkuelaiselle. Catherine ja Marissa

Mun eka Jamba Juice! Siis todella hyvää, tuoreista hedelmistä paikanpäällä tehtyä smoothieta! :)
Täällä sää vaihtelee ihan laidasta laitaan, viime viikolla oli koko viikon noin 30-35 astetta ja pilvetön taivas, mutta tänään oli vain 19 astetta ja pilvistä. Toivon kuitenkin, että aurinkoiset ilmat jatkuu mahdollisimman pitkään, täällä kun tuota sadetta kuulemma riittää koko talven. Moikka!

Veera

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

First school week is over

Moikka vaan!
Keskiviikkona mulla oli siis eka koulupäivä. Mentiin kouluun mun host siskon Laurenin kyydillä ja käytävät oli ihan täynnä ihmisiä. Meidän kouluhan on siis ihan normaalin kokonen high school, noin 1200 oppilasta. Mutta tällaiselle neljänsadan lukion kasvatille tuo tuntuu kyllä aikalailla valtavalta! :)

Ekana päivänä mulla oli mun kaikkia aineita ja tunnit kestivät 45 minuuttia. Normaalisti meidän tunnit on maanantaisin 45 minuuttia ja muina päivinä 75 minuuttia. 

Ja olihan se koulu aivan erilaista täällä kuin Suomessa. Pääasiassa musta tuntui kun olisin palannut takaisin yläasteelle. Oppilaat mölysivät tunneilla, jauhoivat purkkaa, opettaja joutui moneen otteeseen siirtämään oppilaan luokan ulkopuolelle, oppitunnin aiheita käytiin läpi TODELLA hitaasti jne. Mutta ei kaikki aineet silti helppoja olleet. Erityisesti matikassa ja enkussa mulla oli vaikeuksia, koska oli niin paljon uusia sanoja. Onneksi nuo opettajat kuitenkin ymmärtävät, että olen vaihtari ja auttavat minua aina jos tarvitsen apua.

Erityisesti tykkäsin orksterista ja keramiikasta. Olen siis meidän koulun tasokkaimmassa orkesterissa, Wind Ensemblessä. Meitä siinä suhteellisen vähän, ehkä noin 15 soittajaa. Meidän biisit on melko vaikeita, mutta ei se mitään, harjoitus tekee mestarin. :)
Keramiikassa meillä on yhteensä kuusi työtä, tällä hetkellä tehdään savesta sellaisia kukkopillin tapaisia juttuja :)

Mulla on siis oma lokero tuolla koulussa, joka avataan sellaisin kuusinumeroisen koodin avulla. Ensimmäisenä kahtena päivänä en saanut sitä millään auki, mutta nyt olen onneksi oppinut oikean tekniikan.

Meidän lounas on 30-45 minuuttia, päivästä riippuen. Koulusta on mahdollisuus ostaa lounasta, mutta se on melko kallista, joten otan aina omat eväät mukaan. Lounasta olen syönyt mun maastojuoksukavereitten kanssa ja sitten tanskalaisen vaihtarin Carolinen kanssa. Meisän koulussa on yhteensä 8 vaihtaria. Minä, kaksi tanskalaista tyttöä, thaimaalainen tyttö, espanjalainen tyttö, japanilainen tyttö, norjalinen poika ja saksalainen poika. Mulla ei valitettavasti ole yhtään kuvia koulusta kun en ole ottanut kameraa mukaan.

Koulun jälkeen mulla on ollut joka päivä 2,5 tunnin maastojuoksu harkat, paitsi perjantaina meillä oli poikkeuksellisesti aamuharkat klo 6 aamulla.

Lauantaina meillä oli taas maastojuoksukisat. Ne pidettiin Tillamook nimisessä kaupungissa, noin 2 tunnin ajomatkan päässä Dallasista. Luvassa oli todella haastava rata, mutajuoksua, joen ylitys kahdesti ja vuoren päälle ja takaisin juoksu. Rankkaa oli, mutta samalla tosi hauskaa! Kilpailun jälkeen mentiin vielä kierimään mutaan ja sen jälkeen uimaan jokeen. Oli aivan mahtava päivä! :)

Catherine, Joshua, Scotty, minä

Mutajuoksua

Minä, Anne, Catherine
Ensi viikolla tiedossa siis koulua ja maastojuoksua! Eip mulla muuta, moimoi! :)

Veera



tiistai 3. syyskuuta 2013

Silver Creek Falls and BBQ

Moi!
Nyt on virallisesti tullut mittariin yksi kuukausi täällä USA:ssa. Hui, aika menee ihan hirveän nopeasti! Huomenna mun kolmen viikon kesäloma viimein loppuu ja aloitan koulun Dallas Highschoolissa. Jännittää ja oon ihan hirveän innoissani! Mun päiväthän tulee olemaan suhteellisen pitkiä, koulu alkaa 8:30 ja loppuu siinä kolmen paikkeilla ja sitten vielä sen jälkeen cross country harkat. Mutta eipän tule tylsää! :D 

Viime viikonloppu oli aivan mahtava, lauantaina mentiin host siskojen ja host äidin kanssa vähän shoppailemaan mulle koulujuttuja ja urheilutarvikkeita. Ja käytiin myös syömässä meksikolaisessa ravintolassa, tosi hyvää ruokaa! Täällä syödään aika paljon meksikolaista ruokaa, siitä kertoo esim. se että täällä mun pikku Dallasissa on (ainakin) kolme meksikolaista ravintolaa. Mutta en valita, meksikolainen ruoka kun on yksi mun lemppareista! :)

Sitten sunnuntaina lähdettiin mun counselorin, hänen miehensä ja meidän koulun espanjan opettajan ( joka on tällä hetkellä opettajavaihdossa, tullut Meksikosta) ja hänen perheensä kanssa Silver Creek putouksille. Kävimme ensin syömässä thaimaalaisessa ravintolassa ja siitä oli sitten noin puolen tunnin ajomatka putouksille. Maisemat olivat upeat ja käveltyä tuli myös ihan kiitettävästi! Jos oikein laskin, näimme yhteensä kymmenen putousta, toiset olivat vähän pienenmpiä, toiset sitten vähän isompia. Kaiken kaikkiaan aivan mahtava päivä! :)







Maanantai oli sitten Labour day, eli kaikilla oli vapaa päivä töistä. Päätettiin host perheen kanssa vähän grillailla ja host isän veli ja hänen vaimonsa tuli kylään. Oli oikein mukava päivä hyvää ruokaa syödessä ja lautapelejä pelatessa! :)
Mun ensimmäinen Strawberry Shortcake. Elikkäs tuonne alle laitetaan sellainen pieni valmis kakkupohja, sitten sen päälle mansikoita ja sitten vielä kermavaahtoa. Tosi helppoa tehdä ja tosi hyvää! :)
Kaikki on siis paremmin kuin hyvin ja nautin täysillä olostani täällä! Moikka! :)

Veera